Lyhyeksimyynti (engl. short selling tai short)
April 14th, 2009
Osakkeiden lyhyeksimyynnillä eli shorttaamisella tarkoitetaan osakevälittäjältä tai toiselta sijoittajalta lainattujen osakkeiden myymistä. Eli sijoittaja myy osakkeita joita hän ei omista. Osakkeita lyhyeksi myyvä sijoittaja olettaa osakkeen hinnan laskevan lähitulevaisuudessa ja voivansa siten ostaa lainaamansa ja eteenpäin myymänsä osakkeet takaisin halvemmalla hinnalla.
Oletetaan esimerkiksi että Firma Oy:n osakekurssi on 50 euroa. Sijoittaja joka olettaa osakkeen hinnan laskevan, lainaa 1000 osaketta osakevälittäjältään ja myy ne pörssissä eteenpäin. Sijoittaja saa osakkeiden myynnistä 50,000 euroa. Hän ei kuitenkaan voi siirtää summaa muuhun käyttöön sillä välittäjä vaatii että varat pidetään arvoperilainan vakuutena arvo-osuus tilillä. Vaadittavan vakuuden määrä vaihtelee, mutta voi olla esimerkiksi 120%, eli esimerkkimme sijoittajalla tulee olla saamansa 50,000 euron lisäksi tilillä vielä ylimääräinen 10,000 euroa. Osakevälittäjä perii normaalien kaupankäyntikulujen lisäksi korkoa sijoittajalle lainaamistaan osakkeista.
Jos Firma Oy:n osakekurssi laskee 40 euroon ja sijoittaja ostaa 1000 osaketta ja sulkee lyhyen positionsa, hänen voittonsa ennen kuluja ja veroja on 10 euroa osakkeelta, eli yhteensä 10,000 euroa. Toisaalta, jos osakekurssi nousee 65 euroon ja sijoittaja ostaa 1000 osaketta sulkeakseen lyhyen positionsa, hänen tappionsa ennen kuluja on 15,000 euroa.
Osakekurssin noustessa “lyhyenä” olevan sijoittajan on kasvatettava arvopaperilainansa vakuutta ja mikäli hän ei siihen pysty, ostaa osakevälittäjä osakkeet sijoittajan puolesta (ja laskuun). Tämä on yksi lyhyeksimyyntiin liittyvä, ja osakkeiden normaalista omistamisesta erottava, riski. Vaikka osake oli hurjasti yliarvostettu, mikään ei estä yliarvostusta kasvamasta entisestään, mikä puolestaan voi johtaa siihen että sijoittaja pakotetaan sulkemaan positionsa tappiolla. Wall Streetin sanonnan mukaan: “markkinat voivat pysyä järjettöminä kauemmin kuin sinä maksukykyisenä”.
Toinen lyhyeksimyyntiin liittyvä riski on niin sanottu short squeeze eli “lyhyeksimyyjien puristus”. Tällä tarkoitetaan osakekurssin nopeaa nousua, mikä johtaa siihen että lyhyenä olevat sijoittaja joutuvat sulkemaan positionsa, eli ostamaan osakkeita, mikä puolestaan nostaa osakkeen kurssia edelleen ja kasvattaa lyhyenä olevan sijoittajan tappiota. Osakevälittäjä voi myös muutaman päivän varoitusajalla vaatia sijoittajaa palauttamaan lainatut osakkeet.
Kaikkia osakkeita ei voi aina myydä lyhyeksi, sillä erityisesti pienten yhtiöiden osakkeita on usein vaikea saada lainattua.